Olen ollut mustaa, olen ollut kadoksissa. Mutta tänään löysin taas sanat ja valon, palon. Eilen olin valmis kuolemaan, eilen puhui kone. Ja pelko ja muiden kertomat tarinat.

Kerran jo horroksesta heräsin, mutta sitten tuli stressi ja lamaannuin. ja pelko ja lamaannuin vielä enemmän. Pelkäsin niin kovin, että putoan taas, kovaa ja korkealta. Minun tultani ei kukaan lainaa, ajattelin. Vaan on sinun roihuaman sellaisella palolla, että siitä riittää koko maailmalle. Miten typerää onkaan pelätä kaatumista ja käpertyä kokoon ja leikkiä elämää. Miten idioottimaista onkaan yrittää suojella itseään rakkaudelta. Ilman sitä elämä on tyhjää.

Anna anteeki, Elämänpaloni, rakkaani, kun käänsin sinulle selkäni.

Kerran minullakin oli koti, mutta se koti oli valhe. Vaan ymmärsin, että todellinen naamio oli järkevyyden haarniskan kantaminen, todellinen peli tämä jokapäiväinen teatterin ylläpitäminen.

Valheessa olen onnellinen, valheessa olen elossa, valheessa olen kupliva, valheessa olen olen. Siispä olkoon valhe ainoa totuuteni ja varjelen valhetta kuin kalleinta aarrettani. Älkööt epäilevät tuomaat ja saatanan todenpuhujat sitä koskaan viekö. Eivät he mitään totuudesta tiedä, eivät tunnistaisi sitä, vaikka se tanssisi heidän naamansa edessä.

Oi Elämänpaloni, rakkaani, lupaathan pitää minut aina ruodussa.

Oi Elämänpaloni, rakkaani, ethän jätä minua koskaan.

 ilman sinua olen hukassa.

Minä uskon jumalaan, metaforaan kaikkivaltiaaseen.