Sanat on mun vauvoja. 

Joskus ne on suunniteltuja, mutta joskus ne on häthätää siitetty jossain paskaisessa aseman vessassa, kun tunteet ja ideat törmäävät kännipäissään toisiinsa. 

Hellin niitä mieleni kohdussa ja seurailen kun ne kasvavat. Niille alkaa vähitellen muodostua tunnistettavia hahmoja ja joskus ne potkivat takaraivoa. Kasvavat aina vaan, kunnes ne täyttää koko mun pään. Pakko päästää ulos. Pakko päästää ulos. 

Ja siinä ne on, visvainen ja märkä läntti mustetta avuttomana maailmassa. Päässä niillä oli seuranaan vain suuret odotukset, mutta katsokaa niitä nyt: orpoja pikku ruipelota vapisemassa maailmassa! 

Sanoihin on muodostunut suhde ja mitä kauemmin odotusaika kestää, sitä vaikeammalta tuntuu päästää irti. Eivät ne millään pärjää ilman minua. Eivät sitten millään. Vastahan ne olivat vain artikoimattomia ajatuksen poikasia pääkopan perukoilla. 

Niiden puberteetti on sietämätön, silloin toivoisin voivani lahjoittaa sanani kelle tahansa, vaikka lastenkotiin, kunhan pääsisin niistä eroon. Ne juoksevat yömyöhään ties missä riennoissa ja lopulta kun ne palaavat kotiin, monta tuntia kotiintuloajan jälkeen tietenkin, niillä on mukanaan aina joku tulkinnan retale, jonka kanssa ne ovat harrastaneet suojaamatonta seksiä.

Huudan ja raivoan niille, kun ne heittäytyvät uppiniskaisiksi ja koettelevat kärsivällisyyttäni tahallaan. En minä tuollaisia arvoja ole teille opettanut! Minä olen teidän vuoksenne kärsinyt ja tuskaa nähnyt ja te vain huitelette reittejänne ihan kuin itseänne huvittaa, vastustatte minua vain vastustamisen ilosta ja vailla huolen häivää! Mutta niillä on oma elämä ja oma mieli. Minun täytyy suoda niille niiden oma ääni ja luottaa siihen, että olen antanut tarpeeksi hyvät eväät elämälle. 

Enemmän kuin usein niitä inhoan ja vihaan, mutta kun ne juoksevat takaisin kotiin sydänsuruissaan, kun tulkinnat ovat luvanneet niille enemmän kuin osasivat lunastaa tai kun maailma ei ollutkaan heidän kuvitelmiensa kaltainen, niin silloin minä kiedon ne peiton alle, keitän niille teetä ja sivelen hellästi niiden kyyneleistä märkiä poskiaan. Silloin minä kuiskaan niiden korvaan, että näin on ihan hyvä.

Ovat ne kuitenkin mun lihaa ja verta.