Itseilmaisun sensuroimattomuus on tässä ollut trendinä vime aikoina ja jotenkin kun siihen tarkoituksella yrittää pyrkiä niin tulee melkein jännittävä olo, kirjoitetun kielen persoona tuntuu vähän turhan pakottavalta, mutta ehkä tämä tästä jos. Vaikka en kyllä siihen usko, tai ehkä jonkun hetken joskus onnistuu olemaan sensuroimatta joskus, mutta toisaalta on myös hetkiä kohdannut, kun on kaiken takana, eikä siellä ole mitään, joten ehkä turhanaikaista sitä on haikaillakaan. Peli on elämän luonne ja niin se on hyvä. Hirveen hyvää kontekstistaan irroitettua kamaa on tänään kyllä tullut vastaan, tommosia kielellisiä juttuja, jotka on ilahduttaneet. Fenomenologinen perse. Ehkä kuvaa tätä koko projektia kivasti. Ihanaa kun on joku paikka minne voi pistää kaikkee vittumaista sitaattikamaa. Sitten oli myös tuulivoimailija.

Mahtavaa kieliaiheista keskustelua muutenkin tässä toverin kanssa siilenkadulla (tiellä?) on harjoitettu. Jyväskylän yliopiston pääsykoematsuissa on ollu tosi paljon hirveen kiinnostavaa matskua, että oikein täpinöihin on yltynyt, muun muassa yks viitomakieliaiheinen artikkeli, jossa eriteltiin viittomakielen tyypillisä ominaisuuksia erityisesti juuri terapian näkökulmasta. Vanhat poltteet viittomakielen oppimiseen heräs kyllä todella vahvasti, kiinnostaisi ihan hirveesti päästä edes hippuseen kiinni siitä ymmärryksestä, että kuinka voisi ajatella jos kieli on liike. En ollu koskaan aikasemmin ajatellu sen enempää kuinka olennainen ero siinä on, että kun puhutun puheen varassa keskustelee, yhtäaikaisuudella on ihan erilainen merkitys, koska lopputuloksena on kakofoniaa, joka häiritsee viestin tulkintaa ja on täten epäkohteliasta ja ei toivottavaa, kun taas viittomakielessä yhtäaikaisuudella on vuorovaikutuksessa ihan oma asemansa, jossa puhetoverin lauseisiin tehdään lisäyksiä ja toistetaan toisen puhetta reaaliajassa. Siistejä hetkiä sellaset, kun on jotain random hurahdusjuttuja joita on joskus ollut niin yhtäkkiä näyttäytyvätkin kokonaiskuvassa ja ovat enemmän tai vähemmän looginen osa jatkumoa. Yleensä haluaisin jaksaa uskoa johonkin superfuusioon, että kaikesta hötöstä joskus kuoriutuu jotain hienoa ja enemmän on paremmin.

Tohon viittomakieliaiheeseen päädyttiin korean kielen kautta, kun toveri sitä opiskelee, kun silleen toonisista kieleistä ajauduttiin puhumaan, kun halusin tietää onks korea sellainen (ei ollut). Mistä taas päädyttiin yhteen artikkeliin musiikista ja musiikin ja kielen yhteyksistä, jonka olin lukenut. Siis kiinassahan on esim, ainakin jossain kiinan "alalajissa" on joku tyyliin 7 eri tapaa sanoa joku sama asia, nimenomaan äänenpainon eroja. Ja kaikki varmaan on nähny niitä dokumentteja siitä jostain viidakon heimosta, jonka kieltä pystyy viheltää. Ei päädytty mihinkään lopputulemiin, niin kuin siinä harvemmin käy, mutta fiilisteltiin kiinnostavuuden äärellä.

Ajatuskatkesi.